Kiersin tänään jälleen parin kilometrin reitin Sulaojalla. Lähteen rannat olivat alkaneet jäätyä, mutta pääasiassa kaikkialla oli sulaa vettä vaikka millä mitalla. Olin liikkeellä puolen päivän aikaan. Aamulla taivas oli pilvessä, mutta onneksi se kirkastui aamupäivän aikana. Pakkasta on vain kolme astetta.
Osa reitistä kulkee korkealla harjulla ja päätinkin nyt kulkea reitin vastapäivään, jotta pääsisin kohoamaan korkealle sillä aikaa kun aurinko varmasti vielä paistoi. Alla olevassa kuvassa vasemmassa reunassa alhaalla näkyy Suomen suurin lähde, jonka vesi on kristallinkirkasta.
Nyt inspasi hieman jopa kuvatakin, kerrankin olin liikkeellä ilman vessahätää, joten aikaa oli mukavasti. Vino, oranssi auringonvalo teki maailmasta kauniin ja lämpimän näköisen.
Pyhä Ailigas kohosi maisemassa ylväänä ja upeana, auringonvalo korosti sitä kauniisti. Sen huippu oli pilvessä. Kevon kaksi kilometriä pitkällä pikku lenkillä Ailigasta on kuitenkin vaikea nähdä esteettä oikein mistään kohtaa. Edessä on jatkuvasti koivikkoa. Alhaalla järven rannalla näkymä on esteettömämpi, mutta ylhäältä sitä on silti komiampi katsella.
Alla olevaan kuvaan olen hyvin tyytyväinen, koska sen alakulmassa on vieläpä urpiainen auringonsäteen valaisemana.
Osan matkasta oli joku muukin ihminen kävellyt, mutta pitkän matkaa sain sotkea menemään koskemattomassa lumihangessa. Puuterilumessa talsiminen ylämäkeen se vasta tekee kutaa jaloille.
Lumihangessa näkyi eläinten jälkiä ristiin rastiin. Hiiriä, pupuja, kettuja… Ne ainakin tunnistin.
Saapuessani takaisin lähtöpaikkaan aurinko oli jo alkanut laskea. Kello oli jotain vaille yksi. Kameran linssi alkoi mennä huuruun. Sitä pyyhkäisemällä sain kauniin valokuvan, jonka reunat jäivät utuisiksi juuri täydellisesti.
Koskikarakin tuli minua tervehtimään, kuten arvata saattoi.
Purossa oli paljon kauniita jäämuodostelmia, jotka näyttivät upealta kirkasta, tummaa vettä vasten.
Kaamos alkaa tämän kuun lopulla.
Saamen opinnoista
Hitaasti mutta varmasti yksittäiset saamen sanat alkavat tarttua päähäni. Muun muassa seuraavat sanat osaan niin, että tunnistan ne ihmisten puheesta:
Kaunis: čáppa
Ruma: ropmi
Raha: ruđa
Hauska: suohtas, somá
Mutta: muhto
Tietenkin: diedusge
Kuka: gii
Mikä: mii
Iso: stuoris, stuorra
Pieni: unni, unna
Niemi: njárga
Tähti: násti (taitaa olla koiran nimenä yleinen)
Plus värit ja numerot tietenkin.
Tervehdyksiä:
Buorre idit, huomenta
Buorre beaivi, hyvää päivää
Buorre eahket, iltaa
Noihin kaikkiin kuuluu vastata ipmel atti.
Sen sijaan hyvänyöntoivotukseen, buorre idjat, vastataan samalla tapaa buorre idjat.
Jotain olen oppinut myös sanojen päätteistä, kuten go-päätteestä.
Ollugo = paljonko (ollu, paljon, esim. ollu giitu, paljon kiitoksia)
leago = onko (leat = olla, esim. mu namma lea = minun nimeni on)
Tutuiksi ovat tulleet myös sanat lantalainen ja rivgu eli riuku, jotka molemmat tarkoittavat ei-saamelaista, ensimmäinen ilmeisesti vain miestä ja jälkimmäinen naista. Minäkin olen siis riuku.
Tänään on siis sunnuntai eli sotnabeaivi ja nyt on skábmamánnu eli marraskuu. Olen kuitenkin kuullut ihmisten puhuvan kuukausista suomen ja saamen sekoituksella, esimerkiksi tammimánnu, helmimánnu ja niin edelleen. Muutenkin ihmiset käyttävät silloin tällöin suomen sanoja tai kokonaisia suomenkielisiä lauseita puheessaan, vaikka keskustelisivat pääosin saameksi.
Tämän postauksen omistan tietenkin ihanalle isilleni, hyvää isänpäivää! ❤
Saari avaruudessa 