Aurinkoinen vapaapäivä, joten laitoin Fiiun lämpiämään heti aamulla. Muutamat töissä tapaamani ihmiset ovat pyytäneet minua lähtemään poroerotuksia katsomaan, joten tänään oli hyvä päivä siihen – tai niin ainakin luulin. Ajettuani kotoani noin 14 kilometrin matkan erotusaidalle sain kuulla, että olisi ollut parempi saapua paikalle jo eilen.
Poroerotukset olivat viime yönä jatkuneet aina pikkutunneille saakka. Nyt paikalla oli rauhallista, muutamia poroja aitauksissaan ja muutamia ihmisiä mökeissään. Kyllähän sinne vielä myöhemminkin mennä voi, erotuksia tulee lisää, mutta pitäisi vain saada jostain tieto, että milloin on paras hetki mennä.
No pääsin kuitenkin hetimiten mönkkärin tarakalle istumaan ja minut vietiin ruokkimaan hirvaksia. Kolme komeaa hirvasta kauniissa Lapin maisemissa – ai se oli mukavaa seurattavaa.
Poroerotusaita on hyvin kiinnostava rakennelma. Keskellä on pyöreä alue, ”kirnu”, josta porot sitten erotellaan kunkin omistajan looseihin (konttoreihin?) tai en tiedä miksi niitä sanotaan. Tarkkaan ottaenhan minulla ei ole koko hommasta mitään käsitystä, mutta eiköhän se jossain vaiheessa ala valjeta.
Hirvasten ruokinnan jälkeen sain kutsun vielä kahville. Olikin mukava jutella paikallisten kanssa vähän täkäläisestä kulttuurista ja luonnosta, peto- ja riistaeläimistä ja niin edelleen. Sain tuvassa myös tavata kaksi ihanaa lapinporokoiraa.
Pororeissun jälkeen jatkoin vielä matkaani Kevon kävelyreitille. Minun piti käydä siellä ihan vain piipahtamassa ja hiukan katselemassa ympärilleni, että millainen paikka se on. Mutta niin siinä kävi, kun aurinko paistoi ja vaatteita oli pieneen pakkaskeliin sopivasti, että kävelin kahden kilometrin reitin ihanissa maisemissa.
Matkalla löysin jäätyneen järven ja tapasin urpiaisia, koskikaroja ja korppeja. Muita ihmisiä ei ollut missään eikä edes ihmisten jälkiä, mutta sorkanjälkiä oli siellä täällä, samoin jäniksenjälkiä.
Olikin mukavaa päästä ajelemaan Fiiulla vähän, en ole ajanut sillä metriäkään tänne tuloni jälkeen.
Saari avaruudessa 