Norjan-matkan hiljaisuuden jälkeen tämä blogi virkoaa suruviestillä. Koiramme Henni piti eilen päästää paremmille hiirtenjahtausmaille, kun kahdesta leikkauksesta huolimatta syöpä väsytti pienen koiran. Matka meni vielä ihan hyvin, vain aivan matkan vipiviimeisinä hetkinä koiran silmistä alkoi nähdä, että nyt alkaa tämä elämä olla paketissa.
Kaikki sujui kauniisti ja rauhallisesti.
Viime talvesta en olisi mitenkään selvinnyt ilman häntä, ja kaikki nämä viisi vuotta, kun hän minulla oli, olen saanut nauraa lukemattomia kertoja katketakseni, kun koira on touhunnut omia hassuja juttujaan. Jo pelkästään Hennin kiltteys, suloisuus, ilmeet ja eleet toivat hymyn niin kovin herkästi huulille.
Kiitin kaikesta ja toivotin hyvää matkaa, kun hän nukahti syliini.
Tämä kuva on Kasnäsistä viime vapulta.
Pian koiran paino asettui yhdeksään kiloon. Syötävän söpö otus sai alusta saakka kaiken anteeksi ja tietenkin se sai nukkua myös sohvalla ja öisin sängyssä ihmisten kanssa.
Koska olin ehtinyt valmistautua Hennin lähtöön oikeastaan koko kevään ajan, olimme Hennin kanssa ehtineet puida asiaa läpi, mietiskellä sitä ja pohtia syntyjä syviä. Minusta tuntuu, että hän tiesi ja ymmärsi tilanteen itsekin. Hän suhtautui siihen varmasti paremmin kuin minä ja tuntui olevan yhtä mieltä siitä, että nyt oli hänen aikansa jatkaa matkaa.
Saari avaruudessa 