Onneksi baareissa ei ole pakko käydä. Olen aina inhonnut baareja monestakin syystä. Melu, myöhäinen ilta ja alkoholinhuuruiset ihmiset ovat kaikkea muuta kuin hyvältä kuulostava yhdistelmä. Paljon mieluummin vietän lauantai-iltaa missä tahansa muualla, kuten vaikkapa koiran kanssa kahdestaan kotona teetä juoden.
Viime viikot olen syventynyt miettimään asioita, joista pidän. Baarit eivät selkeästikään sille listalle kuulu, mutta lista on pitkä silti. Pidän luonnosta, erämaista ja vedestä, linnuista ja muista eläimistä, rauhallisesta ja säännöllisestä elämästä. Pidän siitä, että menen ihmisten aikaan nukkumaan ja herään aikaisin aamulla. Pidän kirjojen lukemisesta ja ulkona olemisesta.
Jotenkin olen alkanut pitää myös siitä, että päivieni rytmi, tapahtumat ja menot ihan itseni päätettävissä. En enää odota jatkuvasti jotain, oikeastaan en odota mitään, vaan elän hetki kerrallaan. En ole varmaan ikinä elämässäni elänyt tällä lailla. Se tekee ihan hyvää. Se saa näkemään ja kokemaan, että jokaisella päivällä voi olla jotakin sellaista annettavaa, josta minulla ei vielä aamulla ole mitään aavistusta.
Olo on toiveikas. Minulla on sellainen olo, että jotain suurta ja tärkeää on jossakin minua odottamassa. Löydän sen, tai se löytää minut, kunhan olen jonkin aikaa tässä voimistunut.
Saari avaruudessa 