Upea syysilma. Juuri nyt raikkaan viileä syystuuli kasvoilla ja käsissä tuntuu parhaimmalta, mitä voi edes kuvitella. Lenkillä käydessäni elän parhaani mukaan kaikilla aisteilla. Annan katseen liikkua avarana ja pehmeänä kauniissa syysmetsässä. Tunnen tuulen ihollani ja mahdolliset sadepisarat viilentävät ihanasti. Ilma tuoksuu niin voimakkaasti syksyltä, että sen maistaa suussa asti. Linnut laulavat, tai oikeastaan ne jutustelevat, kuin valmistautuisivat syksyyn kaikki yhdessä tuumin.
Luen parhaillaan Deepak Chopran kirjaa Vapauta energiasi, toteuta itseäsi. Kyseessä on henkisen kasvamisen ja itsetutkiskelun opas ja vaikka olenkin vasta alussa, olen kirjasta jo hyvin innoissani. Kerron kirjasta laajemmin, kun saan sen luettua kerran tai kaksi.

Muuttoon on viikko. Sitten lakkaan seilaamasta pitkin maailmaa ja pääsen rakentamaan omaa pesää. Pelkkä ajatuskin tuntuu hyvältä. Olen laittanut viisi säkillistä vaatteita ja kaksi kassia kenkiä uffille. Muutenkin aion muuton yhteydessä luopua kaikesta turhasta. Minulla on onni saada muuttaa rauhassa, vaikka vain laatikko päivässä, joten ehdin hyvin miettiä joka esineen ja paperin kohdalla, haluanko sen kotiini vai en.